Kuvaus
Pomenian lumoavat satuhatut nostavat persoonan esille. Mikä satuhahmo sinä olet?
Tämä kettu-kypärähattu viestii nokkeluutta, uteliaisuutta ja lempeää viisautta – sellaista viekasta rohkeutta, joka näkee vähän pidemmälle ja kuuntelee tarkemmin. Kettu kulkee omia polkujaan, pysähtyy mielenkiintoisen edessä ja jatkaa sitten taas. Juuri oikeaan aikaan.
Se on Pomenia-klassikko jo vuodesta 2001 – yksi niistä kypärähatuista, joista kaikki aikanaan alkoi. Fairytale Artist Petronella sai inspiraation designiin niistä lukemattomista pienistä ketunpoikasista, jotka aikoinaan temmelsivät Petronellan perustamassa Lasten Leikkipuisto Nellissä vuosina 1999–2002.
On suuri onni, että Pomenian taikamaailma kutsuu juuri sinut mukaan mielihuvittelemaan ja leikkimään.
Kettuhattu päähän – ja kohti pieniä ja suuria seikkailuja.
HUOM! Ja sitten tärkeä asia:
Kettu-kypärähatulla on vauhti- ja viekkaustakuu.
Vaikka itse kujeilija juoksee, kiipeää, kuperkeikkailee ja tutkii maailmaa, hattu pysyy mukana. Se ei valu silmille, ei pyöri päässä eikä kutise – ei edes silloin, kun meno yltyy kettumaisen kivaksi keposteluksi.
Hatun päällinen on pehmeää ja kestävää teddyä tai coralfleeceä, sisävuori paksua, nyppyyntymätöntä ja lämmintä fleeceä. Huolellinen kaavoitus ja istuvuus ovat Pomenian satuhattujen ydin: hattu tuntuu kevyeltä, mutta on juuri sopivan lämmin kaikilla tutkimusretkillä.
Hatulla on pitkä käyttöikä. Se kestää käytössä vuosia ja vuosia eikä mene pesussa miksikään. Värit pysyvät kirkkaina, materiaali paksuna ja kuohkeana, eikä muoto mene lysyyn vuosienkaan seikkailujen jälkeen.
Käyttömukavuus on himpulat vinkuvan hyvä. Materiaali hengittää ja pitää lämmön kuin villatuote – ilman kutinaa. Hattu pysyy paikallaan, käyttäjät sen sijaan eivät pysy, sillä uteliaisuus vie mukanaan niin lapsen kuin aikuisenkin.
Ketunkorvista kiinni. Nyt mennään niin, että häntä huiskuu ja riemu raikaa.
Koot: 49–52–54–56 cm
Oikean hattukoon saat mittaamalla päänympäryksen. Sovitettaessa on hyvä jättää yhden sormen verran tilaa kasvuvaraksi. Satuhattu joustaa noin 2–3 cm, minkä ansiosta se muokkautuu pään muotojen ja kasvun mukaan. Oleellista on, että hattu ylettyy hyvin otsalta niskaan asti – leveyssuunnassa se antaa aina tarvittaessa periksi. Ja kyllä: materiaalit ovat äärimmäisen pehmeitä eivätkä kutita herkintäkään otsaa.
Pesuohje: konepesu 40 °C
Valmistettu käsityönä Suomessa.
Fairytale Design by Petronella Grahn
“Jos voit antaa lapselle vain yhden lahjan – anna innostusta.”
Aitoja ja alkuperäisiä satuhattuja jo vuodesta 1997
– Pomenia












Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.